tiistai 31. tammikuuta 2017

Harmittava tasapeli kotona

FC Rauma joutui tyytymään lauantain kotiottelussa tasapeliin. Vierailija JoSePa nappasi Raumalta pisteen mukaansa, kun pisteet jaettiin numeroin 3-3 (2-0).

Ottelu alkoi FC Rauman osalta vahvasti. Painostus tuotti tulosta jo vajaan kuuden minuutin pelin jälkeen, kun Kasper Nyholm sijoitti pallon ohi vastaantulleen JoSePa-vahti Niko Rantasen. Reilu pari minuuttia myöhemmin Niila Asunmaa tuplasi raumalaisten johdon kovalla laukauksella takakulmaan. Tämän jälkeen FC Raumalla oli lukuisia paikkoja lisätä johtoaan avausjaksolla, mutta Jere Kyrkön tolppalaukausta lähemmäksi maalia raumalaiset eivät päässeet. Tauolle mentiin siis kotijoukkueen johtaessa 2-0.

Toiselle jaksolle JoSePa tuli huomattavasti aktiivisemmin, ja raumalaisilla oli ajoittaisia vaikeuksia päästä joutsalaisten prässin alta pois. Jos avausjakso oli raumalaisten hallintaa, niin toinen jakso oli lähes selkeästi joutsalaisten. Jaksoa oli ehtinyt kulua hieman reilu viisi minuuttia, kun JoSePa nousi maalin päähän. Olli Malinin kaukolaukaus yllätti maskissa olleen Juho-Matti Pösön. FC Raumallakin oli omat paikkansa lisätä johtoaan, mutta läpiajot ja ylivoimahyökkäykset eivät tuottaneet tulosta. JoSePa tuli tasoihin vajaat kahdeksan minuuttia ennen loppua, Malinin laukaus ilmeisesti hipaisi Teemu Östlundia maalin edessä ja painui raumalaisverkkoon. Joutsalaiset siirtyivät ottelussa ensimmäisen kerran johtoon noin pari minuuttia ennen loppua, kun Jari Kotimäen laukaus painui takakulmaan. Maalin jälkeen FC Rauma otti käyttöön lentävän maalivahdin. Tämä tuottikin tulosta vain 14 sekuntia ennen päätössummeria, kun Jaakko Valtanen jatkoi Kyrkön hieman epäonnistuneen laukauksen joutsalaismaalin alanurkkaan. Tuloksena ottelusta kuitenkin lähes tappiolta tuntunut tasapeli numeroin 3-3. Ottelut jatkuvat jo tulevana keskiviikkona 1.2. klo 19 kauden toisella Satakunnan derbyllä MuSa:a vastaan.

FC Rauma-JoSePa 3-3 (2-0)
5:52 1-0 Kasper Nyholm (Niila Asunmaa)
8:11 2-0 Niila Asunmaa (Jere Kyrkkö)
25:24 2-1 Olli Malin (Jari Kotimäki)
32:09 2-2 Teemu Östlund (Olli Malin)
38:16 2-3 Jari Kotimäki (Otto Piili)
39:46 3-3 Jaakko Valtanen (Jere Kyrkkö)

Varoitus: Mustafa Musov (FC Rauma)

Parhaat pelaajat:
FC Rauma: Jere Kyrkkö
JoSePa: Olli Malin

Pizzeria Rivieran kotijoukkueen nälkäisin: Jaakko Valtanen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti