perjantai 21. lokakuuta 2016

Vieraita Turusta

FC Rauman kausi Futsal Ykkösessä jatkuu jälleen lauantaina kotipelin merkeissä. Tällä kertaa se saa vieraista Turusta, kun TPK saapuu Kauppikselle.

TPK pelasi vielä muutama vuosi sitten Futsal-Liigaa, mutta jättäytyi sarjasta kauden päätteeksi. Kakkosjoukkueensa paikan Turun piirin Kakkosesta ottanut joukkue nousikin nopeasti taas valtakunnallisiin sarjoihin, joten Turussa pelataan myös tälläkin kaudella Ykköstä. Joukkue on uusiutunut isolla kädellä, mutta mukana on edelleen myös kourallinen liigassa mukana olleita pelureita. Tästä johtuen turkulaiset ovatkin yksi kauden mustia hevosia, sillä iskukyvystä ei ole kenelläkään tietoa.

FC Rauma pelasi ehjän ottelun viime viikonloppuna, vaikka maalinteko tuottikin suuria ongelmia ensimmäisellä jaksolla hyvistä paikoista huolimatta. Tämä onkin ollut yksi kuluneen viikon kehityskohdista, sillä monessa ottelussa ei yhtä montaa maalipaikkaa ilmaannu tyhjästä. Raumalaiset lähtevätkin TPK otteluun hyvinkin samanlaisella kokoonpanolla mitä Zenithiä vastaan. Joukkue sai huonoja uutisia kuluneella viikolla, kun kauden ensimmäisen ottelun alavartalovamman vuoksi missannut Ukko Rimmi joutuu olemaan yhä sivussa. Vamma on osoittautunutkin jälkitarkastuksissa astetta pahemmaksi, joten hänen paluulleen ei toistaiseksi ole päivämäärää.

Ottelu taas tuttuun tapaan suorana ja selostettuna FC Rauma Futsalin youtube-kanavalta. Pääset suoraan otteluun tätä klikkaamalla.


Lauantaina Kauppiksella klo 14.00  FC Rauma - TPK (Turku)


Lippujen hinnat 2016-17 (Huom! Vain käteisellä!)

YKSITTÄISLIPPU (runkosarjan peleihin): 5€/3€

KAUSIKORTTI: 35€/20€

- alennettu hinta opiskelijoille, eläkeläisille, varus- ja siviilipalvelusmiehille
- alle 15-vuotiaille ilmainen sisäänpääsy
- kausikortilla ilmaiseksi sisään kaikkiin Futsal Ykkösen runkosarjan peleihin.

Tervetuloa kannustamaan vihreämustat voittoon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti